perjantai 26. lokakuuta 2012

Paavon pulma

Paavo syntyi 12-vuotta sitten. Hän näyttää perin omaperäiseltä, sillä hänellä on riippuvat silmänalukset ja todella pieni nenä. Koulussa häntä kiusaavat Klonkku ja Sauron, joiden vanhet tykkäävät erityisen paljon Taru sormusten herrasta, erityisesti kirjaan perustuvasta elokusta. Klonkkun ja Sauronin vanhempia pidetään nörtteinä, joten Klonkku ja Sauron purkaa turhautumistaan kiusaamalla muita.
     Eräänä päivänä Klonkku varasti Paavolta ison rinkeli keksin ja pisti sen sormeensa, joka näytti siltä, että se oli käynyt pisuaarissa. Paavo ei enää kehdannut pyytä keksiä takaisin Klonkun epähygieenisten näppien takia. Sitten Sauron tuli paikalle ja vaati keksin itselleen, koska keksin varastaminen oli hänen ideansa. Klonkku ja Sauron myös nimittelivät Paavoa Paukku-Paavoksi. Paavo purskahti itkuun ja lähti kotiin itku puserossa.
     Seuraavana päivänä Paavo kuuli, että Klonkku ja Sauron olivat jakaneet keksin keskenään, mutta saivat molemmat ruokamyrkytyksen, sillä Klonkun näpit olivat yksinkertaisesti niin törkeän epähygieeniset. He eivät enää kiusanneet Paavoa vaan keskittyivät enemmän pesemään käsiään.
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti